“Tsambatsam!” (Cat Ba / 24.-29.9.2009)

(Otsikkoa klikkaamalla paasee kuvakansioon)

Matkalla Hanoista Halong Cityyn (josta lautta Cat Ba:lle lahtee) jouduimme kaikkien aikojen “ukottamisen” eli turistien kusettamisen kohteeksi. Vietnamissa bussilla (siis paikallisbussilla, turisteille tarkoitetut “open tour”-bussit ovat asia erikseen) matkustaminen on jo lahtokohtaisesti hyvin arveluttavaa puuhaa, koska lahestulkoon kaikki bussifirmat ja – kuskit ovat korruptoitunutta porukkaa ja monimutkaiset sopimukset bussikuskien, taksinkuljettajien ja motobike-kuskien valilla yleisia. Lisaksi jokaiselta bussipysakilta ja -asemalta loytyy tyyppeja, jotka valehtelevat turisteille bussivuorojen olevan peruttuja, ohjaavat vaaraan bussiin, jne. Uskomaton ja laajalle levinnyt systeemi muutamien satunnaisilta turisteilta kusetettujen dongien tahden! Noh, talla kertaa bussi jalleen kerran (tata on sattunut nyt jo nelja kertaa, mutta edellisilla kerroilla on jaaty aina kavelymatkan paahan) pysahtyi kauan ennen kaupunkia ja kuski mukanaan koko bussilastillinen muita matkustajia vaitti, etta tama tassa moottoritien varressa on meidan pysakki. Kieltaydyimme lahtemasta ja istuimme penkeillamme, mutta kuski heitti rinkat tyynen rauhallisesti tien varteen ja kaski poistumaan bussista. Eipa siina sitten muu auttanut, kun rinkat lilluivat tien varressa kenen tahansa pollittavissa. Vitutuksen maara oli tietenkin suunnaton. Vietnamissa huonoin puoli on juuri se, etta taalla kusetus ylittaa kaikki sallitun rajat (jokainen taalla matkustava joutuu nielemaan tietyn maaran paskaa, eika sille mitaan mahda, mutta rajansa kaikella) ja yltaa todella torkeisiin mittasuhteisiin. Motarin varressa seisoskellessamme oli tietenkin “juuri sopivasti” parit taksit paikalla ja kaupunkiin (ihan oikeastikin) seitseman kilometria matkaa. Koska kavely pimeassa motarin varrella ei liiemmin houkuttanut (vaikka Pia tosin olisi lahtenyt kavelemaan, Tero puhui jarkea) otettiin hinnasta sopuun paastyamme taksi. Veipa taksikuski meidat viela varmuuden vuoksi kaverinsa hotellille, mutta Pian ilmeen nahtyaan kaasutti hyvin pian anteeksi pyydellen kohti sita annettua osoitetta. Vaikka suuttumus tietenkin menee ohi (koska tata tama taalla nyt vaan on, fakta jonka takia moni vietnamissa vieraileva ei edes pida koko maasta) ja rahallinen menetys on maaraltaan melko mitaton, niin kyllahan sita siltikin jaa miettimaan, mita suomessa tapahtuisi jos Expressbussin kuljettaja jattaisi japanilaiset turistit 40 km Rovaniemelta motarin varteen ylihintaisten taksien armoille...

No, jokaisella kerralla oppii aina jotain uutta, seuraavalla kerralla olemme jalleen kerran viisaampia. Vaikka naista metkuista kuinka lukisi ja kuulisi, niin joka kerralla kaikki on opittava kantapaan kautta, muuta keinoa ei olekaan, koska jokainen kerta yllattaa olemalla edellista torkeampi ja absurdimpi.

Halong Cityssa nukuimme yon yliystavallisen hotellityontekijan ja taman vaimon hoivissa, ja seuraavana aamuna lahdimme lautalla kohti Cat Ba:ta. Heti matkalla kohtasimme raa'an totuuden: turkoosia ja lapikuultavaa merivetta on olemassa vain matkaoppaiden kuvissa. Meri taalla on taynna roskaa, harmaa ja samea. Eika ihme, kun vietnamilaiset kayttavat merta kaatopaikkana ja lahivesilla lilluu kymmenia oljytankkereita. Kaikkea vessaharjoista kenkiin ajautuu rannoille ja kelluu aallokon mukana. Surullinen naky! Lisaksi merivedessa uiminen oli joka kerta melko epamiellyttavaa, koska merivedesta jai ihoon inhottavan nihkea olo. Olisi mielenkiintoista tietaa, mita kaikkea kakkaa sikalainen vesi pitaa sisallaan... Epamiellyttavien uintikokemusten sekaan toki mahtui muutama mieluisakin, joista satumaisimpana mainittakoon youinti planktonin kyllastamassa vedessa. Eteenpain kauhoessa jokainen liike jatti jalkeensa sakenoivan valovanan. Olo oli kuin satuhahmolla, ja sillapa vedessa kelpasikin uiskennella ko. yona tovi jos toinenkin.

Cat Ba:lle paastyamme otimme motobiket bungalowirannalle, ja kuskit tietenkin viela varmuuden vuoksi pysahtyivat jollain luksushotellilla (vaittaen taman olevan oikea paikka) vaikka tienviitta bungalowikylaan oli kymmenen metrin paassa. Joskus talle ei voi muuta kuin nauraa! Itse bungalowikyla oli rauhallinen ja viihtyisa, mutta henkilokunta eriskummallisen saamatonta ja saavuttamatonta ja bungalowit laatuunsa nahden rajusti ylihinnoiteltuja. Kaksi sateista yota vuotavan katon alla (ihan vaan kokemuksen takia) nukuttuamme paatimme vaihtaa kaupunkiin ja melkein puolta halvempaan hotelliin. Tulipa bungalowissa kuitenkin kuunneltua aaltojen kohinaa, koettua muutamia allottavia otokka-heratyksia ja vahan aikaa leikittya saaritunnelmaa.

Muuten Cat Ba:n viihtyisyytta on kylla suuresti liioiteltu. Hienot maisemat eivat korvaa sita, etta muuten saaren tunnelma on jotenkin todella epa-aito ja “muovinen”, jollaiseksi sen maarittelivat kaikki saarella tapaamamme ihmiset meidan lisaksi. Turistit itse pilaavat sen, mita haluavat tulla nakemaan, ja sen todistaa oikein hyvin juuri tama paikka.

Cat Ba:lla vietettiin joka tapauksessa hauskoja paivia mopoilla ajellen (ajettiin koko saari paasta paahan ja sivukujasta sivukujaan). Kauempana turistikeskittymasta tunnelma oli jalleen kerran ihan eri ja ihmiset todella lampimia ja mukavia. Kaytiin muun muassa eraan perheen luona syomassa (maksoimme tietenkin, mutta he kokkasivat meille omassa kodissaan, jonne olivat perustaneet eraanlaisen “ravintolan”) ja ruokailun jalkeen perheen aiti ilmoitti antavansa kymmenvuotiaan tyttarensa meille mukaan, jotta veisimme tyton suomeen. Sitkeasti aiti yritti tyttoa istuttaa Pian mopon peraan, vaikka yritimme selittaa, etteivat ne meita paasta rajan yli vietnamilainen pikkutytto mukana. Vaikkakin omituista, niin ymmarrettavaa, koska maaseudulla ei ole taalla oikein mitaan. Kaiketi tytolla olisi suomessa, vaikkakin tallaisten koyhimysten hoivissa, enemman kuin vietnamissa koko elamansa aikana. Samalla reissulla nahtiin pieni luolaa mainostava kyltti, joka osoitti pienelle polulle. Kaannyttiin sinne, ja samassa laheisesta kylasta juoksi kymmenen pikkupoikaa meidan peraan kyselemaan, etta tahdotaanko nahda luola, heilla on sinne avain. Ilmeisesti luola oli suljettu turistien puutteen tai jonkin muun syyn takia (se sijaitsi melko syrjaisella tiella, joten tuskin sinne kovin moni sitten eksyy) koska muuta valoa siella ei ollut, kuin pikkupoikien ainokainen taskulamppu (tai sitten pojat tekivat vahan omaa “bisnesta” luolan ollessa suljettuna). Oli aika pelottavaa edeta kapeita kaytavia pimeyteen, kun ei nahnyt yhtaan mita on edessa. Lisaksi yhden kalkkikiven sisalla oli ihmisen luuranko, kylkiluut ja hampaat torrottivat esiin kiven sisasta. Kun myohemmin kavimme isommassa ja kaupallisemmassa luolassa, totesimme, etta tama pieni luola taskulampun kanssa oli paljon mielenkiintoisempi! (Eika sita paitsi maksanut kuin sen, etta heitettiin pojille vahan taskurahaa, eli todella vahan).

Kaytiin myos laivareissulla Halong Baylla, joka oli loppujen lopuksi hauska ja rentouttava, vaikka ei luonnollisestikaan ollut ihan sita mista maksettiin (tama mielessa ei myoskaan onneksi maksettu paljoa..) Joskus sita kylla miettii naiden paikallisten huiputustemppujen tarpeellisuutta, koska talla reissulla tyypit eivat vieneet turisteja paikkoihin joista oli etukateen sovittu, vaan sen sijaan ajoivat hitaasti tappaakseen aikaa. Loppureissu kaytiin melkoista neuvonpitoa ja yhdessa vaiheessa pysaytettiin koko laiva kun ei paasty sopuun. Ainakin voi sanoa, etta samaan hintaan taalla kokee monenlaista, jos asiat ottaa noin seikkailun kannalta, mika taalla on mielenterveydenkin takia ihan suotavaa...Me olimme kuitenkin ihan tyytyvaisia, koska ne kuuluisat “kivenmurikat” tuli nahtya ja saihan siina lokoilla laivan kannella ihan riittamiin aurinkoa ottamassa, kun ei pysahdykset turistiatraktioihin olleet hairitsemassa..

Samana iltana tavattiin ryhma suomalaisia poikia ja heidan kanssaan paadyttiin polttamaan paikallisten kanssa tupakkapiippua eraalle syrjakujalle ja myohemmin juomaan viinaa vietnamin sodan veteraanien kanssa. Siina vaannettiin katta ja juotiin kotitekoista pontikkaa huutamalla jotain etta “tsambatsam” ja sitten piti juoda koko shotti ykkosella. Yksi veteraaneista mieltyi Teroon (joka voitti kadenvaannon) ja tarjosi viinaa ja kavaisi viela ostamassa Terolle tupakkaa. “Kaupanpaallisiksi” Tero sai viela papalta parit suukot ja runsaasti halailua.* Touhukasta ja vetreaa sakkia nuo viisi-kuusikymppiset sotapapat. (Olivat kuulema ampuneet paljon amerikkalaisia). Yksi papoista tarjosi Terolle (tosin ei ihan tosissaan) 900 000 dongia yosta Pian kanssa (eli noin 30 euroa). Ei ollut kuitenkaan vaimo kaupan, ja sehan pappaa kovin nauratti. Hauskaa oli, mutta seuraavana paivana ei niinkaan, kun 3 tunnin younien jalkeen piti pakata kamat ja lahtea lauttaan kohti Hai Phongia ja takaisin mantereelle.
(* Pieni huomio: Vietnamissa miehet halailevat toisiaan avoimesti ja kavelevat kaduilla kaulakkain ja joskus kasi kadessakin. Taalla se on ihan normaalia ystavien kesken. Homoparien elama taalla on ainakin joiltain osin siis melko helppoa, totesimme me.)

Matkan varrella olemme (jalleen kerran) oppineet kaikenlaista, kusettamistaktiikoiden ja muun huiputuksen lisaksi myos sen, etta koskaan ei pida uskoa mitaan matkaoppaiden ja muiden hompon pomppojen ohjeita siita, mita taalla “ulkomaailmassa” saa syoda ja mita ei. “Ala juo tuoreista hedelmista puristettuja mehuja” “ala juo juomia, joissa on jaata”, “ala syo sita tai tata”. Hopon popon, me olemme syoneet kaikkein kauheimmissakin katukeittioissa, kaikkein epailyttavintakin ruokaa, kaikkein paskaisimmilta poydilta, jaan kanssa ja juu, tuoreista hedelmista: EI VATSAPOPOJA. Joskus mahat vahan oireilee, mutta se lienee normaalia kun maat ja ymparistot muuttuvat. Mutta loogisintahan silloin on totuttaa elimistonsa ympariston popoihin, jos niin ei tee, saa takuuvarmasti kaikki mahdolliset mahapeikot. “Jos siella syo sata paikallista, siella voit syoda sinakin.” Kadonneen ripulin metsastys jatkuu siis yha.

Cat Ba:lta matkaseuraksi lahtivat israelilaiset Edith ja Daniel, sisarukset, jotka ekan kerran tavattiin jo bungalowikylassa. Heidan kanssaan seikkailtiin melko pitka ja kommelluksia taynna oleva matka taifuunin runtelemaan Hoi An:iin. Siita sitten seuraavassa!