“I want you to stay happy, you stay in Laos forever!” ( Don Det, Laos 10.-16.12.)

KUVIA LISATTY! (Otsikkoa klikkaamalla kuvakansioon)

Kaikkihan sita sanovat, mutta se pitaa naemma itse kokea ja todeta: Laos on Kaakkois-Aasian pieni ja lahes turmeltumaton paratiisi. Taalla aasialainen positiivinen elamanasenne tuntuu jalostuneen ja yhdistyneen rentoon (mutta ystavalliseen) valinpitamattomyyteen ja kiireettomyyteen. Teron aitikin sen on aina tiennyt: olkaa nyt sitte ja tulkaa ja menkaa. Laosissa edes koirat eivat jaksa valittaa siita, kuka menee ja minne. Oleminen on niin paljon mielenkiintoisempaa.

Laosissa suhtautuminen turisteihin on erilaista suhteessa esimerkiksi Kambodzaan ja etenkin Vietnamiin. Jos Vietnamissa vallitsi raivostuttavan monipuolinen kusettamisen ja kaksinaamaisuuden ilmapiiri, jonka jalkeen Kambodza tuli hyvana kakkosena, ei Laosissa ketaan jaksa kiinnostaa. Kas, siinahan on valkonaama, toteavat ihmiset ja huutavat iloisesti Sabai-Dee (=heippa). Kukaan ei yrita vakisin kaupitella mitaan, kaduilla saa kulkea kerrankin aiheuttamatta mitaan jarjetonta hysteriaa. Itseasiassa turisteihin tunnutaan suhtautuvan ylipaataan “tasa-arvoisemmin” kuin maissa missa olemme aiemmin kayneet. Kun meilta kolmannen kerran kysyttiin, etta olemmeko me turisteja vai asummeko Laosissa, ymmarsimme ettei taalla sita oteta itsestaanselvyytena, etta jokainen falangi (ulkomaalainen) on muukalainen. Kaikista parasta oli se, etta kun kerroimme olevamme turisteja, kysyjat kiittivat sydamellisesti turismistamme ja kattelivat.

Parempaa paikkaa aloittaa Laosin seikkailut ei varmaan olekaan, kuin Don Det. Pieni ja rauhallinen saari sijaitsee alueella nimeltaan 4000 islands, joka kasittaa satoja pienia saaria keskella Mekongia. Don Det on niista se travellereiden paratiisi, yksinkertaisia bungaloweja paikallisen asutuksen seassa. Pienilla poluilla kayskentelee kanoja, sikoja, koiria ja lehmia. Turistit (ainakin siella “meidan” puolella saarta, jossa oli enemman suomalaiseen mokkeilymeininkiin verrattavaa maaseututunnelmaa) tunnuttiin ottavan vastaan kuin “valiaikaiset” paikalliset. Monessa paikassa Don Detia verrataan maailman kauheimpiin travellerighettoihin, mutta me emme ole samaa mielta. Meno on hyvin rauhallista ja paikalliset olivat mielestamme suhteellisen ystavallisia turisteja kohtaan (mika tarkoittanee sita, ettei homma ole ainakaan viela aivan riistaytynyt kasista). Tapasimme paljon kivoja tyyppeja, joilla tuntui olevan tosi terve asenne matkailuun. Toki ravintoloista saa kaikkea happy-versiona, mutta siihen se tuntuu sitten jaavankin. Meno on vaatimatonta ja rentoa. Netti loytyy, mutta se on yhta nopea kuin Laosin julkinen liikenne.

Me asuimme saarella ollessamme bungalowikylassa, jonka nimi oli, kuinkas muutenkaan, Peace and Love. Bungaloweissa oli sanky ja pieni poyta, sahkot iltaisin. Vessa ja jaakylma suihku loytyi “kadun” toiselta puolelta. Suureksi yllatykseksemme naapuribungalowissa puhuttiin tuttua kielta; ei helvetti, suomalaisia! Vaha vahalta meille selvisi, etta saarella (joka todellakin on pieni, ja viela Laosissa) oli lisaksemme noin 10-15 suomalaista. Jokainen tapaamamme uusi suomalainen tiesi pari muuta suomalaista. Omituista. Mutta kun on nelja kuukautta ilman suomalaisia, alkaa jo suomalainen seura maistua. Miten kivaa onkaan puhua suomea ja kaikki ymmartavat! Naapuripoikien (joita myohemmin tuli yksi lisaa toiselle puolelle) puuhailtiin kaikenlaista: kaytiin katsomassa vesiputouksia, makeanvedendelfiineja (joista nahtiin parit selkaevat noin 50 metrin paasta) ja yhtena iltana tehtiin retki “sunset islandille”. Koettiin hauskoja hetkia Uno-pelin merkeissa ja eksyttiin yksissa tuumin kolme kertaa kahden polun risteyksessa. Happy times, sanoisi Borat.

Luonto ja maisemat olivat aivan mahtavia. Toki taallakin roskaaminen on melko yleista, mutta ei mitaan verrattuna esimerkiksi Vietnamiin. Matkalla delfiineja katsomaan venekuskimme pujotteli hurjien koskien, pyorteiden ja virtausten valissa, ylhaalla horistontissa kohoava jylha vuoristo kruunasi kaiken. Olo oli mahtavan hyva, jokainen maisema oli niin viiltavan kaunis, etta teki mieli valittomasti soittaa Suomeen ja kertoa, etta me jaadaan tanne. (Valitettavasti “hifikameramme” vuosimallia 90 enemmankin kuin raiskasi maisemat, mutta parempihan se kauneus on joka tapauksessa tulla itse toteamaan. Muistin silma on parempi kuin yhdenkaan teknisen vempaimen.) Vesi on puhdasta ja missa tahansa (vietnamissa ei missaan, veden paskaisuuden takia!) voi uida.

Me todellakin tykataan Laosista. Alyttomasti. Taalla ei voi muuta kuin hymyilla niin etta posket rajahtaa.

Don Detissa otettiin muutama paiva aivan rennosti. Siella kun ei juuri muuta voi tehdakaan. Sitten lahdettiin hyvilla mielin jatkamaan matkaa kohti Paksea. Siita lisaa seuraavassa!

Otsikko: Eraalla vesiputouksella joku paikallinen vanhempi herrasmies tuli juttelemaan ja kyselemaan, etta mistas pain ne falangit ovat kotoisin. “Oooh! Pretty girl! Oooh! Sweet boy!” Herra tykkasi kovasti valkoisista pojista, epailematta silla oli jotain tekemista hanen aarimmaisen avoimen homoutensa kanssa. (Miten positiivinen yllatys, etta taalla nakee paljon avoimesti homoseksuaalisia ihmisia, sita ei olla juuri muissa maissa nahty). Kun han kuuli, etta me olemme turisteja, han oli puolestamme vahan surullinen. Miksi ihmeessa emme muuttaisi Laosiin? “I want you to stay happy, you stay in Laos forever!”