Taallakin oltiin. (Pakse 16.-18.12. & Thakhek 18.-22.12. & Vientiane 22.-24.12.)

KUVIA PAKSESTA JA THAKHEKISTA:
http://s639.photobucket.com/home/kauaspoies/allalbums
(--> Sielta kansio Laos, jonka alta loytyvat ko. kuvakansiot. Ei saatu meidan logiikalla niita tahan suorilla linkeilla)

Naista kolmesta kaupungista ei ole mitaan erikoista raportoitavaa. Perussettia: bussilla sinne, hostellin etsintaa, hostelli loytyy, kaydaan katsomassa paria paikkaa, kierellaan kaupungilla, tavataan ohimennen ihmisia, sattuu jotain pienta ja hassua, mutta sita ei sitten enaa myohemmin muista. Ihmetellaan, kaikkialla kun on jotain omituista ja mieleenpainuvaa.
Eli ei mitaan uutta reissutaivaan alla.

Pakse oli "ihan kiva". Kaytiin mopolla katselemassa vesiputouksia ja muuta, mutta ei tehty mitaan sen kummempaa. Mieleenpainuvaa tassa kaupungissa oli, etta emme tavanneet siella ketaan. Emme paikallisia emmeka ulkomaalaisia. Kuten usein taalla ja muuallakin, tulimme kutsutuiksi paikallisten ryyppy/haajuhliin, mutta ajoitus oli aina vahan huonohko, joten jatimme valiin. Se seikkailuista ja mukavista illoista siis.

Thakhek oli kaupunkina kaunis ja viihtyisa. Siella paadyimme tuntikausien epatoivoisen etsimisen (miten voi olla mahdollista, etta kaikki paikat ovat taynna ja sijaitsevat 7km etaisyydella toisistaan?) ja vasymyksen jalkeen budjetillemme aivan liian kalliiseen hotelliin. Asiaan vaikutti myos Pian kainaloon ilmestynyt reika (!), josta valui mataa. Reika kasvoi ja turposi ja naytti ihan syovalta. Lammin suihku alkoi tuntumaan ihan hauskalta ajatukselta. Mutta: hyvantuoksuisiin lakanoihin, lampimaan suihkuun, kivaan sisustukseen (mita, taalla on VERHOT! ja tauluja! ja oma PARVEKE!) homeettomuuteen ja otokattomyyteen tottuu nopeasti. Niinpa jaimme aiottua yhta yota pidemmaksi, mutta saastimme ruuassa, jotta emme olisi ylittaneet rahavarojamme. Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen, joten illalla soimme halvalla toisen ruuan ja se oli siina. Kaikkea kun ei voi saada, pitaa oppia tinkimaan elintarkeistakin mukavuuksista.
Thakhekissa kavimme myos tsekkaamassa muutamat luolat ja muut mukavuudet, kuvissa niista lisaa.

Alunperin suunnittelimme vuokraavamme Thakhekissa mopon ja lahtevamme parin-kolmen paivan seikkailulle kohti Konglor-luolaa, joka syvine jokineen kiemurtelee kunnialliset 7,5 km vuoren sisassa. Matkalla olisimme yopyneet kylissa paikallisten luona ja kokeneet monia kivoja juttuja.
MUTTA. Meita vasytti kovasti. Me olimme itse asiassa kuoleman vasyneita. 4 kuukautta ja 6 maata. Nelja kuukautta erittain aktiivista ristiin rastiin suhaamista, selkkauksia ja seikkailuja, eksymisia ja taisteluita, saastamista ja ramppaisia hotelleja, pahaa ruokaa ja vatsavaivoja. Kuvittelimme, etta Don Det olisi ladannut patterimme, mutta vaarin luulimme. Pian me tiesimme, mika oli mennyt vikaan: matkalaisen tulee joskus myos pysahtya. Matkalaisen pitaa joskus pysahtya. Muuten ei jaksa. Jatkuva eteneminen ei pidemman paalle enaa kiehdo vaan vasyttaa. Pikkuhiljaa tekemisesta ja menemisesta tulee pakko, ikaan kuin pelkka oleminen olisi rikos maailmaa kohtaan. Sitten mikaan ei enaa kiinnosta. Sitten jattaa (ehka?) maailman pisimman luolan valiin ja jaa mieluummin hotellihuoneeseen katsomaan televisiota. Me ruoskimme tasta itseamme, me koimme syyllisyydentunteita. Ikaan kuin kaikki pitaisi nahda ja kokea, tassa ja nyt, kun "kerran taalla ollaan". Se on kuitenkin mahdotonta. Ei ketaan ole tarkoitettu kokemaan raivopaana koko ajan kaikkea uutta.

Joten niinpa me teimme paatoksen: nyt pysahdytaan, tai pian ollaan kypsia kotiin. Ja mikas olisi parempi maa pysahtya, kuin rauhan paratiisimekka Laos?

Joulusuunnitelmamme uusiutuivat noin kymmeneen kertaan. Ensin piti menna Luang Prabangiin jonnekin poreallas-sviittiin (luojan kiitos tuo suunnitelma ei toteutunut, kuten myohemmin Luang Prabangiin rantauduttuamme tulimme toteamaan), ja sitten piti menna Vang Viengiin ja sitten mentiinkin Vientianeen. Vientianen voimme kuitata tassa yhdeydessa sanomalla, etta vietimme siella pari yota VIP-huoneessa (50 USD/yo, joten puolet halvempi kuin normaali hotellihuone suomessa) joululahjamme etukateen nauttien. Totesimme olomme kuitenkin hyvin pian harvinaisen tylsistyneeksi. Olimme kuvitelleet tykkaavamme taman rupisen hotellihuonehelvetin jalkeen ylellisyydesta enemman. No, emmepa tykanneet.
Vientianesta meilla on yksi kuva ja se on meidan hotellihuoneestamme. Vientiane on kiva, pieni ja sopo paakaupunki, mutta harvinaisen persoonaton ja tylsa. Viiden tahden plaza-hotellit takaavat sen, etta se on myos harvinaisen vahan Laos. Yhtena aamuna tapasimme pari hippipoikaa kahvilassa ja he sanoivat, etta lahtekaa Vang Viengiin jouluksi. Me katsoimme kaupunkia kerran ja totesimme: miksikas ei?

Siita lisaa myohemmin!