“Warm services and elegant in performance” (Hatien & Cantho 1.- 4.11.)

(Otsikkoa klikkaamalla kuvakansioon)

Hatieniin saavuttuamme istuimme tovin paikallisen turisti-infon kahvilassa vietnamin kartan aarella pahkailemassa, mita tekisimme. Kambodza siinsi kymmenen kilometrin paassa, mutta viela ei tuntunut silta, etta haluaisimme sinne, vaikka se olisikin ollut kaikista jarkevin ja halvin vaihtoehto. Mekong Delta oli viela suurelta osin nakematta ja aikaakin oli. Infon ystavallinen tati tarjosi meille useita vaihtoehtoja, mutta lopulta paadyimme aikaisempaan suunnitelmaamme ja suuntasimme bussilla kohti Canthoa.

Canthosta ei ole paljoakaan sanottavaa, se on tavanomaisimmista tavanomaisin vietnamilainen kaupunki. Teimme yhden paivan reissun sinne kuuluisille kelluville marketeille ja vietimme paivan supermukavan oppaamme kanssa, joka vei meidan kavelyretkelle riisipelloille seka esitteli tienvarsilla kasvavia yrtteja, etanan munia, kanoja, hanhia, banaaneja ja kaikkea muuta jannaa. Venetta ohjatessaan nappara ukkeli askarteli kaislasta meille pyorivia hyrria ja sudenkorentoja. Ei se itse reissu nahtavyyksineen nyt niin kovin vaikuttava ollut, joten tulipa taas huomattua, ettei nailla turistitoureilla kylla mitaan mahtavia elamyksia koe. Telkkarissa varmaan nayttaa ja tuntuu kivemmalta nama jutut. (Mutta tuo opas pelasti koko paivan, mahtava tyyppi!)

Canthossa sattui kuitenkin hauska pieni sattumus: istuskelimme eraana paivana kadunkulmassa odottamassa vuoroamme pankkiautomaatille, kun toisella puolella katua kahden tyton kanssa kaveli, kukas muukaan kuin vanha kunnon Fabio, jonka viimeksi naimme Pekingissa. Pieni on maailma ja sattumien maara mahdoton kasittaa. Etta juuri silloin, juuri siina kaupungissa ja juuri silla kadulla tapasimme jalleen. Fabio ei ollut muuttunut miksikaan, oli sama vanha uhoava pikku-brasilialaismies ylimielisine ja lapsellisine mielipiteineen. Kun puhuimme siita, mita matkoillamme oli tahan mennessa sattunut, Fabio joko murjotti kateellisena tai lyttasi kokemuksiemme muistelusta syntyneen ilomme sanoen, etta “joo, mutta mulle sattui kylla Kiinassa kaikkea paljon mielenkiintoisempaa, kerrankin yksi bussi meinasi lahtea matkaan ilman mua, mut sit ne huomas et heilutin ja sit ne tuli takas, ajatelkaa miten kreisia”. Oli siina ilmeissa meilla pitelemista. Jannia nama macho-kulttuurissa kasvaneet miehet, harhaluulot oman itsen suhteen ovat tahtitieteelliset ja narsismi viela tahtitieteellisempaa. Kun Fabio totesi myohemmin ravintolassa, etta euroopan maissakin pitaisi abortti kieltaa lailla, niin lakkaisivat valittamasta tyovoiman puutetta, oli varsinkin Pia saanut taas yliannostuksen Fabiota ja kaikkea Fabiouteen liittyvaa, joten olikin sitten ihan mukava taas sanoa hyvastit. (Muuten, viimeksi kun tapasimme Fabion, han suunnitteli jaavansa Kiinaan toihin vuodeksi ja uhosi loytavansa toita kahdessa paivassa. Nyt suunnitelmat olivat sellaiset, etta Fabio oli palaamassa jouluksi kotiin. Kumma juttu.)

Canthossa olimme viela vahan paattamattomia jatkosuunnitelmien suhteen, mutta kun yhtena paivana eksyimme yhteen pieneen satamaan ja siella veneiden lahtoaikatauluja katselemaan, huomasimmekin sielta lahtevan seuraavana aamuna speedboatin Cá Mauhun, joka on kaupunki ihan etelaisessa vietnamissa. Se olikin sitten nopea paatos, illalla pakattiin rinkat ja aamulla lahdettiin huristamaan (ja nama paatit ajavat muuten kovaa) jokea pitkin sinne. Kaikista mukavinta on silloin, kun ei oikein tieda minne on menossa, mita siella tapahtuu ja miten sielta tulee takaisin. Eika muita turisteja ole mailla eika halmeillakaan, koska tama reitti ei ole Lonely Planetin suosituksissa. Jee!

Mitas sitten sattuikaan? No kaikenlaista, siita seuraavassa!

(Otsikon lainaus on Cantholaisen hotellimme kayntikortista. Hotelli oli ruma ja likainen, eika edes henkilokunta ollut ystavallista. Mutta ei ne teot, vaan ne hienot englanninkieliset sanat!)