“You give me! Two dollar, three dollar!” (My Tho & Rach Gia 20.- 22.10.)

(Kuvakansiooon otsikkoa klikkaamalla)

Mita sita voisi enaa jalkikateen sanoa My Tho:sta muuta, kuin etta se on varmasti oikeissa olosuhteissa oikein miellyttava paikka (onhan se kuitenkin “the gateway to delta”) mutta meille se tuntui nayttavan vain kaikista huonoimmat ja arsyttavimmat puolensa: arsyttavia ihmisia, huonoa ruokaa, epamiellyttavia tilanteita. My Tho:ssa paadyimme eraan hotellityontekijan puoliksi huijaamina johonkin autioon hotelliin (eika siina, koko kaupunki tuntui olevan melko autio) ja hinnasta sovittuamme paikan hirveimpaan huoneeseen taysin autioon lisasiipeen, jossa ei illalla ollut edes valoa kaytavassa. Olihan se halpa huone, mutta haisi ihan pultsarin housuissa kuukausia muhineelle krapularipulipissalle. Haju oli niin paha, etta yolla herattiin siihen monia kertoja, niin paha, ettei siihen edes voinut nena tottua. Kyseinen huijarityontekija (no okei, saatiin edullinen/ilmainen kyyti bussiasemalta kaupunkiin, eika meidan olisi ollut pakko tietenkaan siihen hotelliin menna, mutta ei jaksettu yhden yon takia taapertaa koko kaupunkia lapi kun kerran tastakin mestasta saatiin halpa yosija) myos kartti meita j-a-t-k-u-v-a-s-t-i lahtemaan hanen jarjestamalleen laivaristeilylle turistiatraktioiden tayteisille lahisaarille ja jonnekin helvetin kookoskarkkitehtaalle, jonne meilla ei ollut kerrassaan mitaan mielenkiintoa lahtea. Itse asiassa olimme tehneet tiettavaksi lahtevamme hyvin pian jo eteenpain (todettuamme, etta tassa oli taas yksi paperilla hyva paikka, joka todellisuudessa ei ollut mitenkaan erityisen viehattava tai mielenkiintoinen, kaupunki vain) mutta mies kaytti suunnattomasti energiaa siihen, etta saisi meille bussiliput Rach Giaan aamun sijaan vasta iltapaivalle, ehtiakseen viemaan meidat talle suunnattoman hienolle ekskursiolle sinne kookoskarkkitehtaalle ja muihin janniin paikkoihin. (Kylla, paikka on kuuluisa kookoskarkista mutta niin on Iittalakin lasista, jos jonain paivana naette meidat lasitehtaalla ottamassa valokuvia, voitte allekirjoittaa eutanasiahakemukset puolestamme.)

Kadulla lapset kaskivat antamaan rahaa, valilla myos aikuiset. Joillekin se tuntui olevan hyva vitsi (vaikka tuskin pistaisivat vastaan, jos pari dollaria saisivat) ja jotkut olivat hyvin aggressiivisia. Melko kummallinen tilanne syntyi, kun eras vanhempi pariskunta pysaytti meidat kadulla jutellakseen ja neuvoakseen minne kannattaa menna syomaan, ja samalla joku ohikulkeva vihainen nuori mies kaski uhkaavaan savyyn Teroa antamaan “kaksi dollaria, kolme dollaria”. Or else... Vastakohtia, vastakohtia.

Illalla loydettiin kaupungin ilmeisesti ainoaan ravintolaan, joka oli olevinaan vahan hienompikin paikka, koska nyrpea tarjoilijatar tuli kiireesti keraamaan Pian kassin lattialta ja paheksui kovasti sita, etta tutkailimme karttaa poydassa (ei suostunut tuomaan menua ennen kuin lopetimme). Onneksi lattialla kuitenkin juoksenteli rotta, joka varmasti oli Pian kassia hygieenisempi ja enemman eduksi ravintolan imagolle. Kun ruoka viimein tuli poytaan (ja yksi ylimaarainen annos, mita emme tilanneet, mutta sopivasti henkilokunta ei ymmartanyt, mista oli kyse) se oli hirveinta, mita olemme Vietnamissa suuhumme laittaneet. Ensimmaista kertaa lahdimme ravintolasta melkein koskematta ruokaan, ja se on taalla mahtihyvan ruuan maassa todella vakavaa. Mita helvettia ne pilaantuneella nakilla taytetyt “kasvis”kevatrullat oikein olivat?!

Kun viimein saimme ylikalliit bussilippumme (mika ongelma niista syntyikaan, ja miten huijatuiksi varmasti tulimme joutuessamme varaamaan liput hotellin kautta, muuta vaihtoehtoa ei ollut) ja saimme yli-innokkaan risteilyisannan paahan uppoamaan sen, ettei meita kerta kaikkiaan nyt kiinnostanut tama kookoskarkkiekskursio, olimme taysin kypsia pakenemaan laivalla palmun alle. Viimein! Tosin, mielessa kyti epailys, josko loytaisimme sita rauhaa ja syrjaista paratiisia, jota niin kovasti mainostetaan...

Seuraavana paivana ajelimme tapotayteen lastatulla bussilla Rach Giaan ja matkalla naimme sokkeloista Mekong-jokea pitkat patkat. Ihan on miellyttavaa seutua tuo Mekong-joen ymparisto, mukava palata sinne viela takaisin!

Rach Gia oli tosi mukavan oloinen “pieni” kaupunki, melkein harmitti kun aioimme viettaa siella vain yhden paivan. Mutta vain melkein, koska seuraavalle paivalle oli jo hankittu liput Superdong 2:seen Phu Quocille. (Hyva nimi laivalla, tarkoittaa nimittain slangienglanniksi superkikkelia/dildoa, vietnamiksi rahaa).

Sen kummempaa ei talla valilla tapahtunutkaan, aamulla noustiin laivaan ja lahdettiin puksuttamaan (tai oikeastaan kiitamaan) kohti saarieloa. Odotukset olivat kovat, kaiken lahimenneisyydessa tapahtuneen negatiivissavytteisen jalkeen. Mitas sitten tapahtuikaan ja tayttyivatko odotukset, siita seuraavassa!